Uusia havaintoja.

Istuin kaikessa rauhassa tässä koneen äärellä, kuten tavallista. Yläpuolellani on parvisänky, kulmalla roikkuu seinäävasten nojaten unensieppaaja. Ilman mitään selittävää syytä sen sulat alkoivat heilua hiljalleen. Lähinnä kaksi alimmaista. Täällä ei loogisesti tuule, kun ollaan sisätiloissa. Mistään ei käy ilmavirta, ja vaikka ns peitän sen, se jatkaa heilumista. Ei ole ennen tälläistä käynyt. Liekö sillä vaikutusta, että kuukivi saapui tänään postissa? Enkö kertonut että ostin sellaisen? Nyt tiedätte.

Menneitä

Nyt on aika kertoa teille muutamia asioita, joita olen tähän mennessä kokenut. Sanotaan, että joillakin tapahtumat voivat alkaa jo aivan lapsena, mutta se, mitä niistä muistaa, on aivan omasta herkkyydestä ja muistikapasiteetistä kiinni. Yleensä mieleemme jää aina painajaiset, huonot kokemukset, iloiset asiat jne. Entä kun mieleen jää asia, johon et koskaan ole saanut selvyyttä ja se vaivaa sinua yhä? Elän siinä maailmassa. Vaikka nyt vanhemmalla iällä tajuan, että kaikki tämä on tapahtunut juuri herkkyyden ja paranormaalin tietouden takia. Välitän ihmisille energian eritavoin, kuin he minulle.

Ensimmäinen muistoni on pinnasängystä. Muistan kun veli oli sinä yönä mummolla. Nukuin totta kai vanhempieni makuuhuoneessa pinnasängyssä ja vanhempani nukkuivat siis vieressäni. He olivat molemmat siinä. Selittämättömästä syystä heräsin ja nousin sängylle istumaan. Tiedostin olevani hereillä. Katsoin ovenkahvaa, joka vääntyi itsestään useaan kertaan alaspäin. Aivan kuin joku olisi yrittänyt avata sitä. Kukaan ei koskaan saapunut huoneeseen ja tästä jäi itselleni vain muisto, jonka mysteeriä en koskaan saa selville. Talomme todellakin oli tyhjillään minua, äitiä ja isää lukuun ottamatta.

Toinen tapahtuma… Muutimme juuri rivitalosta omakotitaloon. Olimme asettuneet taloksi ja muutamaa kuukautta myöhemmin seisoin keittiön seinän edessä ja tuijotin sitä. Äiti kysyi, että mitä oikein tein. Kysyin vain, että eikö tässä ollut joskus kaariovi. Äiti katsoi vähän kummaksuvasti ja sanoi:  ”oli, mutta et sinä sitä ole koskaan nähnyt. ” Eikä asiasta koskaan oltu puhuttu. Jokin sisälläni vain tiesi sen.

Ensimmäinen näkemäni aura ilmestyi kun olin kolmetoista. Istuskelin koulunportailla ja silloinen koulukiusaajani käveli ohi, huuti yksinkertaisesti sanan ”Huora!” Tuon sanan jälkeen hänen ympärillään leimahti hyvin himmeästi outo ns. valoilmiö, hieman usvamainen aura. Tuolloin en vielä tiennyt, että kyseessä oli aura. Olin todella hämilläni, mutta lopulta yritin vain sivuuttaa asian, kunnes aloin nähdä niitä muillakin. Aina jos ihmisissä leimahti jokin tunne: erityisesti pelko tai viha.

Tässä vain pientä pohjaa sille kaikelle, mistä nämä ovat lähteneet liikkeelle. Älkää siis pelätkö, jos koette saman. Ette ole yksin.

Blogin aloitus

Hei sinulle, joka tätä luet nyt. Saatat vähän säikähtää aihetta. Onko syy se, että huomasitkin ettet ole yksin? Vai että aihe on sinusta epäuskottava? Halusin alkaa kirjoittaa aiheesta, koska koen itse lähes päivittäin mitä oudoimpia ilmiöitä ja havaintoja ympärilläni. Pelkäsin alkuun, että olin sekoamassa, mutta ei, en ole ainut, etkä ole sinäkään. Meitä on täällä paljon, mutta harva uskaltaa puhua asioista tai tuoda kokemuksiaan julki. Niille, jotka kokevat samaa kuin minä: näkevät auroja ja enne unia... Aistivat niitä pieniä asioita, joilla oikeasti on väliä, ei tämä maailma heitä satuta. On vain asioita, joiden kanssa on opittava elämään. Uskoisin kuitenkin, että tämä kyky on ennemminkin etuoikeus, kuin taakka tai pelkotila. Miettikää miten paljon saatatte nähdä tietämättänne siitä vielä mitään.

Kokoan blogiin tekstejä aina kun koen jotakin paranormaalia tai näen jotain erikoista auroissa. Lisään kuvia ilmiöistä, jos niitä satun joskus harvoin vangitsemaan. Minulle saa vapaasti esittää kysymyksiä. Vastaan kaikkiin asiallisiin kysymyksiin ja loput jätän huomioimatta. Yhteydenottopyyntöjä saa jättää. :)

Liittykää ihmeessä maailmaani. Ette ole yksin!